"Music made by grand-hearts, which does not set off a totally unreserved admiration,

but however, invokes positive emotions."

3/5, Noise.fi  5.10.2007 

 

 "But in the end it's the songs that count and Valley Below certainly have enough great ones."

4/5, OneChord.net 26.7.2007

 

 

"The assets of Valley Below are musical versatility and good, traditional pop songs"

4/5, Keskisuomalainen  12.5.2007

 

Retroilevaa, hyväntuulista ja lempeää poprokkia kaikuu tämän keskisuomalaisen orkesterin debyyttipitkäsoitolta. Valley Below on toiminut viisihenkisenä yhtyeenä vasta reilun vuoden verran. Sitä ennen perustajajäsenet Heikki Jyväsjärvi ja AP Kivinen ovat kierrelleet Suomea kahdestaan, koppakitaroita soitellen ja lauleskellen. Myös Running Ritesin biisejä voisi helposti kuvitella kuulevansa akustisina katusoittoversioina, tosin hyvin ne toimivat näin bändimuodossakin.

Running Rites on leppoisaa, mutta valitettavasti välillä tylsähköäkin kuunneltavaa ja tarttumapintaa on suuressa osassa biiseistä loppujen lopuksi melko vähän. Levyn kaksi ensimmäistä raitaa, Souvenir ja Handyman, toimivat vielä mainiosti, mutta sen jälkeen seuraa turhan monta keskinkertaista rallattelua, joista ei tahdo huippukohtia pahemmin nousta esille. Albumin loppupuolella materiaali onneksi taas kohenee, ja aivan viimeiseksi säästetty Liverpool osoittautuu jopa pieneksi helmeksi. Polkuharmoonin narisevalla säestyksellä esitetty kappale on vilpittömän koskettava ja nostaa Running Ritesin kahdesta kolmeen pisteeseen. Vähintään moraalinen lisäpiste täytyy antaa myös levyn monitasoisista ja vahvoja mielikuvia maalailevista lyriikoista.

Suurella sydämellä tehtyä musiikkia, joka ei herätä varauksetonta ihastusta, mutta positiivisia fiiliksiä kylläkin. Eiköhän Valley Below'sta kuulla vielä.

Juha Typpö, Noise.fi 5.10.2007

 

 

Valley Below is a new finnish pop group. Well actually they've played concerts since 2003, but it took until april 2007 to get this debut full-lenght Running Rites out and available. During the years. their partners in crime have been another great finnish pop band Bookends and nowadays they also share a drummer.

Valley Below's debut promises great things, but it is not entirely faultless. In Gratitude is a beautiful harmonic pop song in the vein of early-Posies and Souvenir, Absence and Jukeboxing are great guitar pop tracks with a killer chorus. Besides these songs that take influences from 90's power pop, there's plenty of slower beautiful folky pop songs. At first I didn't care much about them, but further listenings made me discover the beauty of Selling Down The River and Capel Curig. The best part about these is that it shows how great vocalists they can be. During the guitar pop songs I always keep hoping that there would be more strength and guts in the vocals, but their clean, angelic vocals harmonies fits perfectly to these beautiful songs. Running Rite does the unthinkable and manages to be over 7 minutes long pop song and is able to keep me interested the whole time. A really beautifully arranged pop song.

All of the above seems very positive. Then what's the problem. As said before, the vocals could be stronger in the guitar pop material. I suppose it's funny that in a way I find the singing both best and worst part of the record. During the faster material it doesn't seem to be that convincing, but on the contrary, the album also contains lots of geniuslike vocal arrangements and angelic harmonies. One worry is that some of the lyrics let the songs down. For example Absence is one hell ofa pop song (especially that last minute and a half is a pop heaven), but It doesn't hide the fact that lyrics like "This is your Moor, once more / You enter the door" aren't that good and certainly can't match the beautiful arrangements of the song. This lyric problem is also apparent in the song Handyman. However, I'm not saying all the lyrics are bad. It only affects 2-3 songs. There are also some great lyrics like In Gratitude for example. Another worry is that the overall sound of the record seems a bit lackluster at times. But in the end it's the songs that count and Valley Below certainly have enough great ones.

Vesa Lautamäki, OneChord.net 26.7.2007

 

 

 

Valley Below aloitti Heikki Jyväsjärven ja Ari-Pekka Kivisen akustisena projektina 2002. Huhtikuussa ilmestyneeseen esikoisalbumiinsa Running Rites mennessä yhtye oli kasvanut viisihenkiseksi, kun joukkoon olivat liittyneet basisti Tuomo Tikkanen sekä Jyväsjärven kanssa jo Toteemi-yhtyeessä soittaneet kitaristi Sami Syrjämäki ja rumpali Jussi Jyväsjärvi.

Running Ritesin materiaali on kypsynyt pitkään, sillä alkuperäinen duo esitti kappaleita jo viidettä vuotta sitten. Ajan jälki kuuluukin viimeistellyissä sovituksissa ja rennossa soitossa. Valley Below'n musiikista puhuttaessa on usein mainittu 90-luvun voimapopyhtyeet, kuten Teenage Fanclub, ja esimerkiksi kotimainen Bookends (jossa rumpali-Jyväsjärvi soittaa). Itselleni luontevampia ja tutumpia vertailukohtia ovat 60-luvun popyhtyeet aina Beatlesista ja Byrdsistä lähtien. Parhaiten näiden yhtyeiden vaikutus kuuluu Jyväsjärven ja Kivisen kuulaassa stemmalaulussa. Miesten äänet soivat kauniisti yhteen, ja heidän hieman "laiska" laulutyylinsä on parhaimmillaan rauhallisissa kappaleissa kuten "Selling Down The River".

Muutenkin yhtye taitaa parhaiten tunnelmoinnin. Rokkaavammista raidoista parhaiten kulkee tarttuvariffinen "Absence". Siinä nopea perusmelodia vaihtelee pitkäsointisemman kertosäkeistön kanssa ja nousut ja laskut ovat oikeaissa kohdissa. Running Ritesin kappaleita yhdistää se, että aluksi yksinkertaisilta ja helpoilta kuulostavat sävellykset alkavat kuuntelukertojen karttuessa kuulostaa yhä monimutkaisemmilta – hienoja yksityiskohtia paljastuu kärsivälliselle kuuntelijalle hiljalleen.

Levyn ehdoton huippukohta – tämän on ilmeisesti tiedostanut itse bändikin – on toiseksi viimeinen kappale "Running Rite". 7½-minuuttisessa, rauhallisesti alkavassa mutta vaivihkaa dramaattiseksi kasvavassa kappalessa yhtyeen kaikki vahvuudet osuvat yhteen samanaikaisesti: Melodiat ovat mieleen jääviä, ja laulajien äänet soivat täydellisesti yhdessä. Koko kappaletta leimaa ilmava tunnelma, aivan kuin yhtye leijailisi koko ajan hieman maanpinnan yläpuolella. Erityisesti rumputyöskentely on taidokkaan rentoa.

AP Kivisen englanninkieliset sanoitukset perustuvat usein sanaleikeille ja hienovaraiselle huumorille: "Many happy returns / now or never it's – heads or tails / And the year of the Deer / running in North Wales". Englanti ja englantilaisuus kuuluvat voimakkaasti sanoituksissa, mikä ei suinkaan ole huono asia. Capel Curigin virrat ja Liverpoolin pubit luovat sävellyksiä hyvin tukevan kodikkuuden ja lämpöisyyden.

Jos jotain moitittavaa Running Ritesista pitäisi nostaa esiin, on se kappaleiden pintapuolinen samankaltaisuus. Kikkailuun ei ole haluttu ryhtyä, joten saundimaailma jää välttämättäkin hieman kapeaksi. Nopeiden ja rauhallisten kappaleiden vuorottelulla levy on saatu hengittämään, mutta ajoittain soinnin pysyvyys uhkaa tylsistyttää. Ongelma pätee erityisesti levyn alkupuolella. Loppua kohden tuotanto monipuolistuu, ja viimeisen, "Liverpool"-kappaleen aloittavaa urkuharmoonia tekisi mieli ylistää nerokkuutena.

Jaakob, Palasokeri.com 27.6.2007

6/10

 

 

 

 

Jyväskylässä vaikuttava Valley Below debytoi suoraan täyspitkällä albumilla. Viisimiehisestä yhtyeestä niukka enemmistö on vaikuttanut pari singleä julkaisseen Toteemi-yhtyeen riveissä, mutta Valley Below-nimellä musiikkia on levitetty aiemmin vain keikkailemalla. Bändin kotikutoisessa indie-popissa amerikkalaiset vaikutteet ovat niukasti niskan päällä. Enimmän aikaa musiikki kulkee verkkaisesti ja akustisvoittoisesti, mutta välillä silmään työnnetään powerpop-vaihde. Molemmat luonnistuvat erinomaisesti.

Valley Below’n kotimaisia hengenheimolaisia ovat lähinnä 2000-luvun alun powerpop-buumin bändit, Ben Diaper’s eritoten. Uudemmista tulokkaista mieleen tulee Bookends. Vertailussa Valley Below’n valtteja ovat monipuolisuus ja hyvät, perinteiset popbiisit. Stemmalaulussa ja vivahteissaan kiireettä viipyilevissä melodioissa kuuluu Teenage Fanclubin vaikutus. Ihan joka sään musiikkia Running Rites ei ole, mutta hyväntuulinen ja välitön tunnelma tekee siitä tavallista sympaattisemman poplevyn. Viehättävästi nykivän riffin viemä Absence ja intiimi Liverpool ovat tästä pitävimmät todisteet.

 

Markus Mattlar, Keskisuomalainen 12.5.2007